Partiotyttöjä jo vuodesta 1917

Kouvolan Tyttöpartio on Kouvolan vanhin partiolippukunta. Perimätiedon mukaan lippukunta perustettiin toukokuussa 1917. Eräänä keväisenä iltana nykyisen Kankaan koulun pihalle kerääntyi tyttöjä kuulemaan uutisia. Kouvolalainen Elli Lundström oli tutustunut serkkunsa kautta partiotoimintaan Hespartossa. Innostus virisi Kouvolassa ja niin tytöt perustivat Kosparton.

Perustavassa kokouksessa olivat Ellin lisäksi läsnä ainakin Martta Oinonen (Lundström), Vieno Saarenmaa (Johansson), Martta Johansson (Lindroos), Karin ja Irja Tecktolin, Tyyne Haatanen (Laukkarinen), Vera Kärgin, Göta Koiranen (Lundmark), Liisa Degerth (Johansson) ja Inkeri Järvi (Valma Johansson).

Siitä lähtien Tyttöpartiossa on ollut elämää.

Lippukunta vaihtoi nimeä monta kertaa: 

Kospartto 1917 (nimi helsinkiläisen Hesparton mukaan) 

Kanervalan Tytöt 1924 (Kosparttoon tuli mukaan Nuorten Kotkien Tytöt -ryhmästä jäseniä)

Kouvolan Kotisirkat 1932 (Kouvolan haluttiin näkyvän nimessä)

Kouvolan Tyttöpartio ry (1938 lippukunta rekisteröitiin ja nimeksi tuli Kouvolan Tyttöpartio. Oli olemassa mm. Porvoon Tyttöpartio ja Viipurin Tyttöpartio.)


Lisää Kouvolan Tyttöpartion historiasta voi lukea lippukunnan historiikista:
Sadun tenho Kouvolan Tyttöpartio ry 1917-2017, (2017). Jos olet kiinnostunut ostamaan kirjan ota yhteyttä lippukuntaan tai Mirkka Elorantaan p. 050 558 5956

Ai niin. Tiesitkö, että Tyttöpartio on alun perin ruskea lippukunta?
Vuonna 1918 Kosparttoon kuului muuten noin sata jäsentä. (Lähde: SP)

Lue millainen oli 1930-luvun päiväretki Kalalammelle.

”Oli toukokuu 30-luvulla, kun olimme suorittaneet luokkamerkkejämme ja seuraavana pyhän olisi maastomerkkien tuntemisretki Kalalammelle. Järjestöjohtajamme ”Luotsi” sai kaikkiin pienimpiinkin retkiin ja leikkeihin suuren ja jännittävän tunnelman.”

Hirvi-vartio Jyräänkoskella

”Me keräännyimme määrättyyn kohtaan Palomäen metsän reunaan ja siitä kukin vuorollaan alkoi taivaltaa metsän halki merkkien ja opasteiden mukaan. Vartionjohtaja ”Titi-tyy” lähti taipaleelle kantaen repussaan teenkeittovälineitä ja hänen jälkeensä lähdimme yksi kerrallaan. Oli jännittävää taivaltaa halki metsän merkilta merkille aivan yksin. Itseasiassa luulen, että polkujahan varmaan seurasimme. Siitä huolimatta oli tunnelma kuin yksinäinen uljas partiolainen erämaassa. Eivätkä ne polut edes olleet meille vieraita, mutta monenmoiset merkit ja tehtävät matkalla antoivat jännittävän seikkailun tunnun.

Perille päästyämme Kalalammen rannalle tehtävämme arvosteltiin ja punnittiin. Tähän maastoleikkiretkeen oli yhdistetty myöskin uusien partiolaisten kastamisleikki. Kukin uusi partiotyttö sai vuorollaan kertoa, minkä hän haluaisi partionimekseen, jonka jälkeen alkoi riemukas meteli hyväksyivätkö toverit nimen vai ei. Muistan kuinka omalla kohdallani oli vartiossa kaavailtu kauniisti ja hentomielisesti Sirkku-nimeä, koska usein lauloimme ”Titi-tyyn” kanssa duettoja. Ja niin vuorolllani esitin kainosti ehdotukseni. Mutta ei, ei sinnepäinkään.”

”Edellisellä vartioretkellä oli joukkoomme liittynyt Jyräänmyllyllä aikamoinen turvakkopiski Joppe nimeltään. Luimme nimen kaulapannasta. Ja partiotovereiden mielestä se piiskukoira ja minä muistutimme toisiamme ja niin sain partionimekseni Joppe. ”Luotsimme” keikkui veteen kaatuneen liukkaan puunrungon päällä ja minä kastettava toisella samanmoisella. ”Luotsin” huutaessa ”Joppe” ja räiskyttäessä vettä päälleni juoksin karkuun kuivalla maalle niin nopeasti kuin liukasta puuta pitkin saatoin sen tehdä, partiotoverien säestäessä haa-huudoin. Näin meidät uudet leivottiin partiolaisiksi nimeämme myöten.

Sitten seurasi teenjuonti ja eväiden syönti unohtamatta partion ruokalauluja. Sen jälkeen leikimme vielä ”eläintä” tai oli muuta ohjelmaa, ja sitä retkeä ei ollutkaan, jossa emme olisi laulaneet partiolaulujamme, joille olimme antaneet lempinimiä kuten yhtähenkee jne. Merkillisen rikkaina ja laulaen aloitimme kotimatkamme. Kalalammelta Kouvolaan riittivät laulumme hyvin. Partio antoi tämän onnen ja ”Luotsi” johtajamme, joka osasi tämän aatteen meille välittää tuoreena, innostavana ja velvoittavana, kulki joukkonsa edessä halki metsän. Kiitollisin mielin me kaikki 30-luvun partiolaiset häntä muistamme.”

”Lyyli ”Luotsi” Kahma oli Kouvolan Tyttöpartion sotia edeltävän ajan merkittävin ja hyvin pidetty johtaja.
Luotsi toimi lippukunnanjohtajana 1919-1921 ja 1926-1940. Hän kuoli vuonna 1940.

Sotien jälkeisen ajan merkittävin johtajamme oli  Liisa ”Sohvi” Hamunen. Sohvia voi sanoa Tuuliniemen äidiksi.

Lähde: Airi Rilanti 1967. Teoksessa Kouvolan Tyttöpartio 1917-1967

Teksti: Anu Niilo-Rämä

Lyyli ”Luotsi” Kahma

Kouvolan Tyttöpartion lippukunnanjohtajat

1917 Elli Lundström, Signe Salhberg

1917–1919 Elvi Cederberg

1919–1921 Lyyli Kahma

1921–1924 Eva Avikainen

1924–1926 Sylvia Aarnio

1926–1940 Lyyli Kahma

1940–1943 Ester Kähönen

1943–1945 Liisa Hamunen

1945–1946 Mirja Rautiainen

1947–1954 Liisa Hamunen

1945–1955 Irma Lonka

1956–1964 Liisa Hamunen

1965–1966 Leena Pohjamo

1967–1969 Kerttu Wilska

1970–1973 Eija Solio

1973–1986 Kaarina Sojonen

1987–1989 Hanna Aho

1990–1991 Pia-Maritta Hirvonen

1992–1996 Sari Kohonen

1997–1999 Anu Niilo-Rämä

2000–2003 Hanna Fofonoff

2004–2005 Marja Saarimaa

2006–2007 Anu Niilo-Rämä

2008 Anne Pänkäläinen

2009–2013 Minna Mustapää

2014–2015 Hanna Ravantti

2016–2020 Eevi Koponen

2021– Oona Vainio

Kunniajäsenet

Kerttu Wilska, kutsuttu 1992

Kaarina Sojonen, kutsuttu 1997